VISIO

Tavoitteena on, että kyläyhteisöstä muodostuu tulevaisuudessa laajempi kokonaisuus. Siihen sisältyy lisää maatalousmaata, jonka viljelystä vastaavat alan ammattilaiset, mutta johon työhön myös kyläläiset osalllistuvat. Maataloustuotteet siirtyvät sitten pelloilta kyläläisten ruokapöytään, mahdollisesti myös kylän ulkopuolelle.

Lähiympäristöön muodostuu mahdollisesti myös muita toimintayksiköitä, kuten hoivakoti, seniorikoti, kutomo, kahvila sekä leipomo. Kyläläiset osallistuvat kaikkiin näihin toimintoihin omalla työpanoksellaan avustavina työntekijöinä. Tällä tavalla heidän työtehtävänsä muodostuvat vaihteleviksi, samalla kun kyseisten yksikköjen toimintakustannukset pienenevät.

Kylä ja sen ympäristö muodostuvat myös sellaiseksi, ettei siellä ole välttämättömien toimintojen lisäksi juuri minkäänlaista "motorisoitua" liikennettä. Eri yksiköiden väliset yhteydet tapahtuvat pyöräteiden tapaisilla kulkuväylillä, joissa liikutaan kävellen, pyörillä sekä erilaisilla sähköisillä ajoneuvoilla. Näin koko alue säilyy rauhallisena ja kyläläisille sopivana alueena, jossa he voivat liikkua ilman liikenteen melua.

Hiljaisen Kylän tavoitteena on yhteisö, josta muodostuu todellinen koti ihmisille, jotka ovat usein herkkiä ja avuttomia sekä pitkälti toisten tuen varassa. Koti, jossa voi aina tuntea olonsa turvalliseksi. Sitä tuovat samanhenkiset kanssaihmiset, rauhallinen ympäristö sekä ystävälliset ja asiantuntevat ohjaajat. Koti, josta löytyy näille ihmisille ymmärrystä ja apua senkin jälkeen, kun vanhemmat eivät enää voi huolehtia ja opastaa heitä elämän moninaisissa käänteissä.

Ks. blogi "Mitä siis pitäisi tehdä?"


Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita