Asuntola vai ryhmäkoti?

Periaatteessa kehitysvammaisille ja autisteille on olemassa kolmenlaisia asuinpaikkoja: perhekoteja, asuntoloita ja ryhmäkoteja. Perhehoito on kodinomaista, jossa vastuuhenkilöt ovat yleensä keskeisesti mukana hoitotyössä. Tällaisessa yksikössä, mikäli henkilökemiat eivät kohtaa, asiakkaat voivat olla jossakin määrin perhekodin pitäjien "armoilla". Joka tapauksessa he ovat heikompia osapuolia. Perhekodissa riskinä on myös se, että vastuuhenkilöiden lopettaessa toimintansa, koko yksikkö täytyy yleensä lopettaa. Perhekodissa on tyypillisesti vähän asiakkaita.

Asuntoloissa asukkailla on yleensä omat huoneistot, minkä lisäksi on yhteisiä tiloja. Omat asunnot ja yhteiset tilat voivat olla siistejä ja viihtyisiä. Ongelmana on kuitenkin se, että yhteistä toimintaa asukkaiden kesken ei juuri ole. Mahdollisesti joskus syödään yhdessä tai tehdään joku yhteinen retki, mutta asukkaat viettävät enimmän osan ajastaan omissa huoneistoissaan. Usein näitä yhteisiä oleskeluhetkiä korostetaan, mutta ne ovat käytännössä varsin vähäisiä. Tällainen asumismuoto ei sovi kaikille. Ei varsinkaan sellaisille vammaisille henkilöille, jotka ovat sosiaalisia ja tottuneet elämään muiden perheenjäsenten kanssa. Tai, jotka ovat arkoja ihmissuhteissaan, ja joilla ei ole riittävästi aktiivisuutta keksiä omia kiinnostavia harrastuksia. Osalla tässä puheena olevista vammaisista oma-aloitteellisuus on vähäistä.

Millaista on edellä kuvattujen ihmisten elämä, jos vanhemmat eivät enää ole läsnä eikä heillä ole ketään kaveria tai sukulaista? Ei ketään, joka tulisi käymään tai edes soittaisi joskus. Keneltä kysyä neuvoja ja kenen kanssa keskustella elämässä väistämättä eteen tulevista ongelmista?  Tällaiset ihmiset voivat olla äärettömän yksinäisiä ja haavoittuvaisia.  

Hiljaisen Kylän asumisyksikkö on kodinomainen ja henkisesti turvallinen siten, että siellä on ohjaajia, joilla on aikaa olla ja keskustella heidän kanssaan. On huomattava, että puhutaan lähtökohtaisesti koko loppuelämän aikaisesta kodista, kun muita ääniherkille tarkoitettuja yksiköitä ei ole eikä siten ole mahdollista käytännössä muuttaa minnekään muualle.

Asunnosta tuskin voi tulla oikea koti, ellei siellä asu pääosin samanhenkisiä ihmisiä. Jos asukkaiden vamman laatu poikkeaa huomattavasti, heillä tuskin voi olla mielekästä sosiaalista kanssakäymistä.

Ryhmäkodissa asutaan myös omissa huoneissaan tai huoneistoissaan. Asukkaita on enemmän kuin perhekodissa, yleensä ainakin kymmenkunta. Vastuuhenkilöt voivat olla myös ohjaajina, mutta ohjaajia on joka tapauksessa enemmän kuin perhekodissa. He voivat vaihtua useasta syystä, mutta useiden ohjaajien olemassaolo lisää asiakkaiden turvallisuutta. Ennen kaikkea turvaa tuovat kuitenkin toiset asukkaat. Toveruussuhteet heidän välillään ovat siten tärkeitä paitsi viihtyvyyden kannalta myös siksi, että ne luovat turvallisuuden tunnetta. Asukkaat eivät tunne olevansa yksin. Hiljainen Kylä on edellä kuvatun ryhmäkodin kaltainen asuinyksikkö.